Pohjolan historiankirjoitus

22.9.2023

Historiankirjoittajan kaksi väitöskirjaa

Kaisa Kyläkoski

Julkaistujen väitöskirjojen hyväksyntä on Suomessa niin tavanomaista, ettei opinnäytteitä lukiessaan aina tule mieleen tarkistaa saavutettiinko niillä tavoiteltu tutkinto. Yksi tällainen varovaisuutta vaativa työ on Johan Wilhelm Ronimuksen (1865–1909) lisensiaattiväitöskirja vuodelta 1890. Sitä ei hyväksytty, mutta päätös ei lopettanut Ronimuksen uraa historiankirjoittajana.

Johan Wilhelm Ronimus oli kotoisin Viipurista, jossa hänen isänsä oli vuodesta 1862 alkaen suomalaisen seurakunnan ja maaseurakunnan lukkari. Vaikka perheen talous vaati sivutoimien harjoitusta, perheeseen syntyneistä 15 lapsesta seitsemän poikaa pääsi opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Johan Wilhelm oli heistä ensimmäinen, suoritettuaan ylioppilastutkintonsa toukokuussa 1884.

Ronimus oli ilmeisen kiinnostunut historiasta, sillä hänen kirjoittamansa historiallinen tarina Myrskyjen maininki alkoi ilmestyä jatkokertomuksena Wiipurin Sanomissa vuoden 1885 alusta. Kertomus sijoittui 1800-luvun alun kartanoon eli hoviin lahjoitusmaalla "noin kuusikymmentä virstaa Viipurin kaupungista lähellä suurta maantietä". Omistajaa edustanut vouti esitettiin ahneena ja suomenkielisillä nimillä varustetut torpparit ahkerina. Jännite syntyi voudin ihastuttua torpparin kauniiseen tyttäreen ja tämän mielitietyn joutumisesta sotamieheksi. Sotamiesten otto ja torpparien asema olivat siis kertomuksen olennaista historiallista kontekstia, jonka Ronimus on kuvannut konventionaalisesti. Kyseiset teemat olivat todennäköisesti olleet hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan esillä Viipurin suomenkielisessä yhteisössä ja laajemminkin Viipurin karjalaisessa kollektiivisessa muistissa.

Kandidaatin tutkinnon jälkeen

Ronimuksen filosofian kandidaatin tutkinto kirjattiin suoritetuksi Helsingin yliopistossa 31.5.1887. Tutkintoon vaadittiin yhdessä aineessa korkein arvosana eli laudatur (3 puoltoääntä) ja Ronimus saavutti tämän historiassa. Yhteensä hänellä oli puoltoääniä 11, mikä vastasi useimpien kandidaattien saamaa arvosanaa clarissimus.

Vuoden 1888 alussa Ronimus ilmoittautui Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan, mutta siirtyi jo muutaman kuukauden kuluttua historiallis-kielitieteelliseen osastoon. Syksyksi 1888 Ronimus haki kandidaatintutkinnollaan ainakin ruotsin opettajan sijaisuutta Viipurin suomalaisessa lyseossa. Kyseisenä syksynä Ronimus oli Viipurissa osa Wiipurin Sanomien toimitusta, josta hän erosi vuodenvaihteeseen mennessä. Kevätlukukaudella 1889 Ronimuksella oli Helsingin yliopiston luettelossa osoite Helsingissä, jossa hän antoi toukokuussa 1889 opetusnäytteen suomalaisessa normaalilyseossa historian ja suomen kielen opetusvirkoja varten saaden arvosanan laudatur (20/24).

Ronimus oli yliopiston kirjoissa myös syyslukukauden 1889 ja kevätlukukauden 1890, mutta ei tuolloin ilmoittanut osoitetta Helsingissä. Helsingissä oleskelun sijaan Ronimus teki muistokirjoituksensa mukaan kesällä 1889 opintomatkan Saksaan ja Sveitsiin, ja seuraavan syksyn hän oli “harjoittelemassa historiallisia ja arkistollisia tutkimuksia Pietarissa". Tämä tarkoitti sitä, että Ronimus pääsi tutkimaan Voltairen kirjakokoelmaa ja käsikirjoituksia Pietarin keisarillisessa kirjastossa, jonne Katariina suuren ostama kokoelma oli siirretty Eremitaasista vuoden 1862 tienoilla. Kokoelmaa Ronimus sai käyttää kirjaston johtajan A. F. Bytsckoffin ja kirjastonhoitaja E. L. Radloffin tuella.

Nevski Prospekt vuonna 1889, keisarillinen kirjasto vasemmalla. Kuva: Rijksmuseum.

Näitä miehiä Ronimus kiitti maaliskuussa 1890 päiväämässään väitöskirjan esipuheessa. Väitöskirjatutkimuksensa kohteena oli Voltairen teoksen Histoire de l’empire de Russie sous Pierre le Grand (1759) lähdepohja. Ruotsiksi kirjoitetulle työlleen Ronimus antoi otsikon Voltaire som Peter den stores historieskrifvare, mikä muistuttaa J. R. Danielsonin vuonna 1878 painettua ja hyväksyttyä väitöskirjaa Voltaire Kaarle XII:nen historian kirjoittajana.

Danielson (vuodesta 1906 Danielson-Kalmari) oli saanut vuonna 1880 Helsingin yliopiston yleisen historian professuurin. Tässä asemassa hän oli ajan käytäntöjen mukaan itse oikeutetusti Ronimuksen työn julkisessa tarkastuksessa 10.5.1890 vastaväittäjänä. Tämä ilmoitettiin etukäteen lyhyissä sanomalehtiuutisissa, jotka tapahtuman jälkeen toistettiin imperfektissä. Julkisuuteen ei annettu Danielsonin lausuntoa työstä ja sen puolustuksesta.

Historiallis-kielitieteellisen osaston pöytäkirjojen liitteenä säilyneen lausunnon sävy on kriittinen alkaen Ronimuksen väitteestä, ettei Pietarissa säilytettyä Voltairen kokoelmaa olisi tunnettu ja käytetty, sillä Danielson tunsi vastaesimerkkejä. Toisen luvun yksityiskohtainen Voltairen lähteiden selvitys oli hänestä uutta, mutta tulokset eivät olleet merkittäviä ja johtopäätöksissä oli virheitä. Kolmatta lukua Danielson piti lähes täysin epäonnistuneena, sillä tulokset olivat joko ennestään tunnettuja tai epävarmoja, joten niistä ei olisi tulevaisuuden tutkijoille juuri mitään hyötyä. Neljäs ja viides luku eivät pelastaneet kokonaisuutta, joka oli muun heikkouden lisäksi rakenteeltaan seurannut liian uskollisesti Danielsonin väitöskirjan mallia.

Loppulauseissa Ronimus sai kiitosta esiintymisestään väitöstilaisuudessa, mutta hän ei Danielsonin arvion mukaan ollut osoittanut kykyään itsenäiseen tutkimukseen. Väitöskirjan tieteelliset arvot olivat niin vähäiset, ettei sitä hyväksytty.

Lehtorina, kirjoittajana ja suomentajana

Ronimus keskittyi 1890-luvun alusta eteenpäin opettajauran luontiin ja vuodesta 1893 kuolemaansa asti hän toimi historian, maantieteen ja suomen kielen lehtorina Joensuun lyseossa. Paikkakunnalla hän toimi aktiivisesti ja monipuolisesti. Tutkimustyö ei täysin unohtunut, sillä Ronimus julkaisi vuonna 1894 teoksen Antonio Bröijer. Historiallis-romantillinen kertomus vuodelta 1599, joka kuvasi Viipurin kaupungin ja linnan valloitusta vuonna 1599 katolisuuden ja luterilaisuuden jännittävänä kamppailuna. Tai ainakin näin tarinaa markkinoitiin Karjalattaressa, jossa vakuutettiin Ronimuksen tehneen “erityisiä historiallisia tutkimuksia” ja käyttäneen “Ruotsin valtionarkiston painamattomia aarteita”.

Kirjallisuushistorioitsija O. A. Kallion mukaan tarinassa oli "kaikua romanttisesta Topeliuksesta", mutta "muuten romaani on vilkkaasti kirjoitettu ja ajankuvauksena huomattava". Omana aikanaan Antonio Bröijer -romaani ei saanut suuremmin huomiota eikä Ronimukselta tunneta myöhempää fiktiota. Hän kylläkin toimi Karjalattaren päätoimittajana vuodet 1898–1905 eli on varmasti kirjoittanut paljon ja kaikenlaista.

Joensuun lyseon uudehko rakennus 1900-luvun alussa. Kuva: Historian kuvakokoelma, Museovirasto.

Vuoden 1900 jälkeen Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootioissa oli poliittisista syistä tavallista pidempi tauko. Sen aikana Ronimus haki ja sai maisterin arvon 4.5.1904. Mikään muu ei kerro Ronimuksen aktiivisista yhteyksistä Helsingin yliopistoon, jossa Danielson oli edelleen professorina. Ilmeisen vähäisistä yhteyksistä huolimatta Ronimus kuitenkin keksittiin Novrogodin vatjalaisen viidenneksen verokirjan suomentajaksi. Aikaisempi yrittäjä oli Karjalan historiallisen seuran toimeksiannosta tehnyt suomennoksen, jonka professorit E. G. Palmén ja J. J. Mikkola arvioivat jo pari painoarkkia tarkistettuaan "kelvottomaksi". Palmén oli kesällä 1905 huomattavasti tyytyväisempi Ronimuksen aikaansaannokseen, joka julkaistiin vuonna 1906 Suomen Historiallisen Seuran sarjassa Asiakirjoja, jotka valaisevat Suomen kameraalisia oloja 1500-luvulla.

Uusi väitöskirja

Ronimuksen ja Palménin välisessä yhteydenpidossa jälkimmäinen rohkaisi edellistä tutkimukseen, jolla suomennettava verokirja "tulisi suoranaisemminkin liitetyksi historialliseen kirjallisuuteemme". Kielitaidon ja jo tehdyn työn lisäksi Ronimusta pätevöitti se, että "hän Itä-Suomessa kasvaneena tuntee suuren osan niitä seutuja, joita mainittu henki- ja verokirja koskee." Tutkimuksen valmistuttua Ronimus puolestaan kiitti esipuheessaan Palménia, joka "neuvoilla ja ohjauksilla on tehokkaasti avittanut minua tämän jotensakin suuritöisen tutkimuksen suorittamisessa".

Kyseinen tutkimus julkaistiin väitöskirjana Novgorodin vatjalaisen viidenneksen verokirja v. 1500 ja Karjalan silloinen asutus, jota Ronimus puolusti 19.9.1906 Helsingin yliopistossa vastaväittäjänään professori E. G. Palmén. Väitöstilaisuudessa esiintyi ylimääräinen opponentti, joka Palménin mukaan "tahtoi olettaa, että tekijä liiankin usein oli olettanut venäjänkielisen muodon alkuperäiseksi". Palmén itsekin näki työssä parantamisen varaa, mutta totesi, että työ "hyvin vastaa niitä vaatimuksia, jotka ovat tällaiselle opinnäytteelle asetettavat". Lisäksi Ronimus oli väitöstilaisuudessa osoittanut "hyvää tottumusta tieteelliseen keskusteluun".

Tutkintoon vaadittiin myös kypsyyskoe, jonka Ronimus suoritti 24.9.1906, ja näin hänet hyväksyttiin samana päivänä filosofian lisensiaatiksi. Ronimus ei jäänyt odottamaan seuraavan vuoden promootiota vaan hän sai tohtorin arvon erillispäätöksellä 21.12.1906.

Johan Wilhelm Ronimus oli kuollessaan 22.2.1909 vain 43-vuotias. Jos hänelle olisi suotu lisää elinvuosia, Ronimuksen kiinnostus historiaan ja sen tutkimukseen olisi todennäköisesti jatkunut. Ronimuksen saavuttamat tutkimustulokset eivät ole unohtuneet, sillä samalla kun hänen ensimmäiseen väitöskirjaansa löytyy muutamia viittauksia saksankielisestä tutkimuksesta, sisältyy toinen väitöskirja monen itäistä Suomea käsittelevän tutkimuksen kirjallisuusluetteloon.

Kaisa Kyläkoski on Suomen historian väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella. Hän vietti kesän 2023 odottaen esitarkastuslausuntoja ja miettien historian väitöskirjan hylkäyksen mahdollisuutta.

Lähteet ja kirjallisuus

Asiakirjat

Helsingin yliopiston arkisto.

Historiallis-kielitieteellinen osasto / Humanistinen tiedekunta.

Bb:1 Historiallis-kielitieteellisen osaston tutkintoluettelo 1853–1893

Ba:3 Historiallis-kielitieteellisen osaston matrikkeli 1868–1887

Ca:9 Historiallis-kielitieteellisen osaston pöytäkirjat 1889–1890

Oikeustieteellinen tiedekunta

Ba:4 Oikeustieteellisen tiedekunnan matrikkeli 1880–1889

Ylioppilasmatrikkeli 1900–1907

J. W. Ronimuksen tuotanto

Myrskyjen maininki, Wiipurin Sanomat 3.1.–14.2.1885.

Maria Stuart i den nyare forskningens ljus. Föredrag, hållet vid afdelningens årsfest d. 5 Mars 1890, Kaukomieli. Viipurilaisen osakunnan albumi 2 1890, 82–96.

Ulkomaalaisen lähettilään arvostelu suomalaisista ja suomenkielestä noin 160 vuotta sitte, Kaukomieli. Viipurilaisen osakunnan albumi 2 1890, 100–103.

Voltaire som Peter den stores historieskrifvare. Akademisk afhandling. 1890.

Antonio Bröijer. Historiallis-romantillinen kertomus vuodelta 1599. Werner Söderström, 1894 (Myös jatkokertomuksena Karjalattaressa).

Novgorodin vatjalaisen viidenneksen verokirja v. 1500 ja Karjalan silloinen asutus. Yliopistollinen väitöskirja. 1906.

Muut lähteet ja kirjallisuus

Sanomalehtien uutiset tutkinnoista, väitöstilaisuuksista ja viranhauista sekä -täytöistä

[Anon], Praktiska lärareprof läseåret 1888–1889, Tidskrift utgiven av pedagogiska föreningen i Finland 2/1890, 137–141.

[Anon], Karjalattaren novelli-osastossa, Karjalatar 29.3.1894.

[Anon], J. W. Ronimus, Karjalan Sanomat 25.2.1909.

[Anon], T:ri J. W. Ronimuksen hautaus, Karjalan Sanomat 2.3.1909.

Autio, Veli-Matti. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/1853-1899/ #21485, #22179, #24142, #24143, #26420

Havens, George R., & Torrey, Norman L. ”The Private Library of Voltaire at Leningrad”. PMLA 43:4 (1928), 990–1009.

Kallio, Oskar Albin, Uudempi suomalainen kirjallisuus. Jälkimmäinen osa, myöhempi eli murrosten aika, WSOY 1912.

Keisarillinen Suomen Aleksanderin-yliopisto. Luettelo syyslukukaudella v. 1889, 1889.

Kejserliga Alexanders-universitet i Finland. Katalog för vårterminen 1889, 1889.

Kejserliga Alexanders-universitetet i Finland. Katalog för vårterminen 1890, 1890.

Kutsumuskirja maisterin- ja tohtorin-promotsiooneihin toukokuun 30 p. 1907, [1907].

O. H. R., Filip Ronimus, Kotimatkalla. Evankelinen kalenteri vuodelle 1909, [1908], 61–67.

Palmén, E. G., [Vastaväittäjän lausunto maisteri J. W. Ronimuksen väitöskirjasta], Historiallinen Aikakauskirja 4:4–5 (1906), 181–185.

Tervonen, Jukka, J. R. Danielson-Kalmari. Historiantutkija ja -opettaja, Historiallisia Tutkimuksia 163, SHS 1991.

17.8.2023

Suomen ja Skandinavian historian professori Ernst Gustaf Palménin oppilaat

Petri Karonen

Helsingin yliopiston Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian professorina (1884–1904) ja sittemmin Suomen ja Skandinavian historian professorina aina eläkkeelle siirtymiseensä vuonna 1911 toiminut Ernst Gustaf Palmén (1849–1919) on yksi 1800-luvun jälkipuoliskon ja 1900-luvun alun merkittävimmistä ja myös poliittisesti vaikutusvaltaisimmista suomalaisista historiantutkijoista. Palménin toiminta on saanut kuitenkin huomattavasti vähemmän huomiota osakseen kuin esimerkiksi kollegansa ja läheinen yhteistyökumppaninsa, yleisen historian professori Johan Richard Danielson (myöhemmin vuodesta 1906 Danielson-Kalmari, 1853–1933) tai väkevä antagonistinsa Magnus Gottfrid Schybergson (1851–1925), joista kummastakin on kirjoitettu pitkään ja runsaasti. Seuraavassa ei kuitenkaan keskitytä vuonna 1877 tohtoroituneen E. G. Palménin henkilöhistoriaan ja tutkimustyöhön, vaan luodaan katsaus hänen laajaan väitöskirjaohjattavien joukkoon. Professori ohjasi monet väitöskirjat yksin, mutta useat töistä ohjattiin yhteistyössä juuri Danielson-Kalmarin ja myöhemmin myös Palménin omien oppilaiden kanssa, kuten liitteenä olevasta väittelijöiden luettelosta nähdään.

Palménin runsaslukuisasta opiskelijajoukosta yhteensä 18 väitteli tohtoriksi. Heistä 14 keskittyi Ruotsin ja Suomen yhteisen historian aihepiireihin. Seuraavaksi esittelen tiiviisti väittelijät, joista monesta tuli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella merkittäviä yhteiskunnallisia tai kulttuurialan vaikuttajia. Mainituista 18 väittelijästä kuusi päätyi Helsingin yliopiston professoriksi, yhteensä neljälle eri tieteenalalle. Samoin kuusi heistä teki oppi-isänsä tavoin merkittävän poliittisen uran: joukossa on kansanedustajia ja muun muassa kaksi senaattoria, pääministeri ja ulkoministeri. Edelleen kuusi Palménin oppilaista päätyi merkittäviin oppikoulunopettajan tehtäviin, useat heistä opinahjojensa rehtoreiksi saakka. Osa teki uraa virkamiehinä, opettajina tai diplomaatteina.

Varhaismodernin ajan perustutkimusta

Palménin ohjauksessa tehtiin monipuolisesti varhaismodernin Ruotsin ja Suomen historiaan liittyvää tutkimusta. Vanhempaa Vaasa-kautta koskevia väitöksiä ilmestyi peräti viisi, ja niistä kolme kytkeytyi Palménin aktiivisesti tukemaan, mutta ennen kaikkea hänen oppilaansa Henry Biaudet’in (1869–1915) johtaman Vatikaanin arkistoaineistojen julkaisemiseen ja tutkimiseen keskittyneen tutkimusretkikunnan työhön. Biaudet oli aikanaan ensimmäisellä venäläistämiskaudella erotettu upseeri, joka opiskeli nopeasti ensin historian maisteriksi ja väitteli myöhemmin tohtoriksi. Muitakin Ruotsin ja Suomen yhteisen ajan aikakausia tutkittiin. Professori Palmén oli ensimmäinen Suomessa, joka aidosti pyrki kehittämään aitoja tutkimusprojekteja. Tällaisina voidaan pitää ennen kaikkea koulumiehinä kunnostautuneiden K. R. Melanderin (1858–1941) ja Artur Lindholmin (myöh. Kaukola) (1863–1914) laatimia väitöskirjoja, jotka muodostavat selkeän ajallisen jatkumon 1600-luvun alkupuolen Suomen historian keskeisiin kysymyksiin. Molemmat työt ovat edelleen faktarunsautensa ansiosta käyttökelpoisia ja arvokkaita.

Nuori Helsingin yliopiston pohjoismaiden historian ja valtio-opin dosentti E. G. Palmén, kuvaajana Johannes Jaeger n. 1880–1883. Kuva: Historian kuvakokoelma, Museovirasto.

Palménin oppilaat tekivät perustutkimusta, sillä ennen heidän väitöskirjojaan monia Suomen historian kysymyksiä ei ollut lainkaan tutkittu tai ainakaan eri aikakausia ei ollut analysoitu monipuolisen empiirisen aineiston avulla. Julkaisuaikakauden arvostukset ja tutkimukselliset painopisteet näkyvät selkeästi väitöskirjojen otsikoista, jotka saattavat nykylukijan silmään kuulostaa varsin selvitysmäisiltä tai epäproblemaattisilta. Esimerkeiksi käyvät vaikkapa Savonlinnan läänin oloista vuoteen 1571 (Hannes Gebhard, 1889), Kuvaus Suomen oloista vuosina 1617–1634 (K. R. Melander, 1887) tai Vanhan Suomen eli Viipurin läänin oloista 18:lla vuosisadalla (Onni Hannikainen, 1888). Käytännössä kaikissa väitöstöissä oli väkevä taloushistoriallinen pohjavire, kuten näkyy esimerkiksi Anders Allardtin väitöskirjassa Borgå läns sociala och ekonomiska förhållanden åren 1539–1571: akademisk afhandling (1898) tai E. G. Palménin pikkuserkun Carl von Bonsdorffin teoksessa Om donationerna och förläningarna samt frälseköpen i Finland under Drottning Kristinas regering (1886). Tässä heijastuu Palménin osin luonnontieteellinen ote myös tilastotiedoilla operoimiseen ja kiinnostus kansantalouteen.

Palménin nuoret ja monipuoliset oppilaat

Palménin oppilaita tarkasteltaessa huomio kiinnittyy väistämättä siihen, että he väittelivät pääsääntöisesti hyvin nuorina. Peräti kaksi kolmesta oppilaista puolusti opinnäytettään ennen kuin olivat ehtineet täyttää edes kolmeakymmentä. Joukon kuopus oli Kuopion lyseon rehtorina myöhemmin uran tehnyt Onni Hannikainen (1865–1930), joka kirjoittautui yliopistoon keväällä 1882 ja väitteli tohtoriksi kuusi vuotta myöhemmin 23-vuotiaana. Väittelijöiden nestori, Porvoon lyseon rehtori Anders Allardt (1855–1942) oli tasan 20 vuotta vanhempi kateederille noustessaan.

Palmén kykeni motivoimaan monia oppilaitaan ilmeisen hyvin, vaikka häntä ei pidetty erityisen lempeänä opettajana eikä hänen vaatimustasonsakaan ollut matala. Esimerkiksi sopivat J. K. Paasikiven kokemukset Palménin opissa. Suomen tuleva presidentti oli aikanaan suunnitellut historiantutkijan uraa, mutta pro gradu -työn hyväksymiseen liittynyt professorin kahtena päivänä peräkkäin pitämä 2,5 tunnin suullinen tentti sai hänet hylkäämään ajatuksen ja siirtymään vähin äänin juridiikan pariin. Silti korjaamattomia traumoja Palménin tenttikäytännöistä ei Paasikivelle liene jäänyt, sillä hän säilyi historian ystävänä elämänsä loppuun saakka. Pikemminkin tutkimus- ja muistelmatietojen perusteella näyttää siltä, että Palmén kannusti oppilaitaan monipuolisesti ja suositteli heitä erilaisiin akateemisiin ja muihin vastuutehtäviin. Hän myös hyödynsi nuorempien kollegojensa osaamista esimerkiksi toimittamassaan suurtyössä Oma Maa. Tietokirja Suomen kodeille. I–VI (1905–1912), johon aikanaan kirjoitti moni hänen oppilaistaan.

Helsingin yliopiston historian professori, vapaaherra E. G. Palmén kesähuvilallaan Furuholmenissa 1890-luvun puolivälissä. Kuva: Historian kuvakokoelma, Museovirasto.

Historian ja lähialojen professorit, ensimmäiset historian naistohtorit ja tutkivat opettajat

Palménin oppilaista historiantutkijoina menestyneimpiin kuului edellä mainittu Carl von Bonsdorff (1862–1951), jonka kaupunkihistorialliset tutkimukset olivat aikanaan Pohjoismaissa uraauurtavia. Myöhemmin hän keskittyi ennen muuta autonomian Suomen alkuvaiheiden selvittämiseen laajoissa, mutta varsin usein laajoja lähdereferaatteja sisältäneissä teoksissaan. von Bonsdorff toimi ensin vuosina 1898–1915 Helsingin yliopiston Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian henkilökohtaisena ylimääräisenä professorina ja sittemmin vuodesta 1915 vuoteen 1927 Suomen ja Skandinavian historia professorina.

Historioitsijoista monipuolisin oli eittämättä Väinö Voionmaa (1869–1947, Wallin vuoteen 1906), joka laaja-alaisen ja kaikki keskeiset Suomen historian aikakaudet sisältäneen tuotantonsa lisäksi toimi lähes kolme vuosikymmentä sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajana ja pari kertaa ministerinäkin. Helsingin yliopiston Pohjoismaiden historian henkilökohtainen ylimääräinen professori hän oli vuosina 1918–1936. Kolmas historianprofessoriksi yltänyt oli A. R. Cederberg (1885–1948), joka pitkän Viron kautensa jälkeen hoiti kauan viransijaisena professuureja, kunnes sai 1935 viimein vakinaisen tehtävän Helsingin yliopiston Suomen ja Skandinavian historian professorina, jota hän hoiti aina kuolemaansa saakka.

Useat akateemiselle tai muulle virkauralle ohjautuneista Palménin oppilaista päätyivät joko taloustieteen tai tilastotieteen alueille. Heihin kuuluivat ensinnä Hannes Gebhard (1864–1933), joka pian väittelynsä jälkeen luopui historiantutkimuksesta ja siirtyi kehittämään osuustoimintaa ja osallistui vahvasti myös torpparikysymyksen ratkaisuun. Myöhemmin hänestä tuli Helsingin yliopiston maanviljelyksen kansantalouden ja tilastotieteen ylimääräinen henkilökohtainen professori (1909–1927).

Ernst Nevanlinna (1873–1932, vuoteen 1906 Neovius) väitteli autonomisen Suomen raha-asioiden järjestämisestä vuonna 1899 ja toimi sittemmin sekä monissa suomalaisen puolueen ja kokoomuksen vastuutehtävissä. Historiantutkimuksesta kansantaloustieteen pariin siirtynyt Nevanlinna ehti toimia sekä Kauppakorkeakoulussa että Turun yliopiston kansantalouden vt. professorina ennen nimitystään Helsingin yliopiston finanssiopin professoriksi vuonna 1922. J. H. Vennola (1872–1938, aikaisemmin Karhu) puolestaan toimi Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professorina kolmekymmentä vuotta aina kuolemaansa saakka, mutta hän sai enemmän mainetta vastaitsenäistyneen Suomen politiikassa kuin varsinaisena alansa tutkimuksen edistäjänä.

Paavo Korpisaari (1886–1950, vuoteen 1906 Roschier) väitteli Palménin ohjauksessa vuonna 1911 teoksella Suomen ulkomaankaupasta vuosina 1812–1825. Korpisaari oli aikanaan arvostettu pankki- ja liikemies, joka ehti yksityisen sektorin toimiensa lisäksi julkaisemaan laajasti erilaisista talouselämää käsittelevistä aiheista. Hän toimi muutamia vuosia myös Kauppakorkeakoulun kauppaopin virkaatekevänä professori. Korpisaari väitteli, samoin kuin edellämainittu J. H. Vennola, kahdesti, sillä toinen väitös vuodelta 1915 oli otsikoltaan Talletuspankkien likviditeettiteoria ja se tehtiin nimenomaan Vennolan ohjauksessa.

Palménin oppilaista kaksi oli naisia. Ensimmäinen heistä oli Suomen ensimmäinen filosofian tohtoriksi väitellyt nainen, Tekla Hultin (1864–1943), jonka Suomen rautateollisuutta Ruotsin ajalla käsitellyt tutkimus hyväksyttiin vuonna 1896. Hultin oli merkittävä toimija venäläistämistä vastustaneessa naiskagaalissa ja myöhemmin aktiivinen kansanedustajana lähes parin vuosikymmenen ajan. Hän toimi pitkään toimittajana ja sittemmin hänet nimitettiin Tilastollisen päätoimiston toisen aktuaarin virkaan – tehtävään, johon vaadittiin anomuksesta tehty ”vapautus sukupuolesta”. Palmén ohjasi myös suojattinsa ja oppilaansa Henry Biaudet’in kanssa Liisi Karttusen väitöksen. Monipuolisen toimittaja-diplomaatti-uran tehnyt Karttunen tutki 1500-luvun jälkipuoliskolla Ruotsissakin toiminutta jesuiitta Antonio Possevinoa. Vuonna 1908 väitelleen Karttusen jälkeen seuraava naispuolinen historian tohtori saatiin vasta yli neljännesvuosisata myöhemmin, kun Lolo Krusius-Ahrenberg väitteli vuonna 1934 1800-luvun puolivälin Suomen suuriruhtinaskunnan aatehistoriasta. Tämän työn ohjasi Palménin oppilaisiin laskettava A. R. Cederberg.

Suuri osa E. G. Palménin ohjauksessa väitelleistä oppilaista jatkoi tavalla tai toisella tieteellistä toimintaa. Vain muutamille heistä väitöskirja jäi käytännössä lähes ainoaksi julkaisuksi. Monet olivat vuosikymmenien ajan vahvasti mukana kehittämässä ennen muuta historia-alan tietämystä omilla havainnoillaan. Edellä on jo mainittu useita tällaisia ahkeria julkaisijoita, ja heidän lisäkseen mainittakoon raittiusliikkeessä energisesti vaikuttanut Viljo Hytönen.

Puolentusinasta opettajanuran tehneestä Palménin tohtorista tieteellisen julkaisutoiminnan alalla kunnostautuivat erityisesti professorin arvonimellä aikanaan kunnioitetut Helsingin normaalikoulun yliopettaja K. R. Melander ja Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun ensimmäinen historian lehtori Sakari Kuusi (1884–1976, vuoteen 1905 saakka Granfelt), joiden molempien tuotanto on hämmästyttävän laaja ja monitahoinen. Kuusi oli väitellyt vuonna 1914 isojaosta Pohjanmaalla. Tuolloin Palmén oli ollut eläkkeellä jo jokusen vuoden, mutta jatkoi sekä tieteellistä toimintaansa että toimintaansa ensin Suomen autonomisen aseman puolustajana ja myöhemmin itsenäistyneen tasavallan kehittäjänä. Arvostettu professori menehtyi kuitenkin jo joulukuun alussa 1919, 70 vuoden ja yhden viikon iässä. Silti hänen merkityksensä suomalaiselle historiantutkimukselle on ollut suuri, mistä kertoo esimerkiksi maassamme yhä edelleen jatkuva varhempien aikojen monipuolinen talous- ja sosiaalihistoriallinen tutkimustyö.

Petri Karonen, Suomen historian professori, historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto.

Liite. E. G. Palmenin ohjauksessa laaditut väitöskirjat. Lähteet: Hirsu-hankkeen yhteydessä laaditut tietokannat; ylioppilasmatrikkelit; Suomen Historiallisen Seuran tutkijajäsenmatrikkeli.

Nimi ja elinvuodet	Väitöskirjan otsikko	Väitösvuosi ja yliopisto	Väitöksen aikakausi	Tehtävä, johon myöhemmin päätyi	Ohjaaja(t)
Bonsdorff, Carl von (1862–1951)	Om donationerna och förläningarna samt frälseköpen i Finland under Drottning Kristinas regering	1886, Helsingin yliopisto	1600-luku	professori	Danielson-Kalmari, J. R. & Palmén, E. G.
Melander, K. R. (1858–1941)	Kuvaus Suomen oloista vuosina 1617–1634	1887, Helsingin yliopisto	1600-luku	opettaja, lyseon lehtori ja Helsingin normaalikoulun yliopettaja	Palmén, E. G. & Danielson-Kalmari, J. R.
Hannikainen, Onni (1865–1930)	Vanhan Suomen eli Viipurin läänin oloista 18:lla vuosisadalla	1888, Helsingin yliopisto	1700-luku	opettaja, Kuopion lyseon rehtori	Danielson-Kalmari, J. R. & Palmén, E. G.
Gebhard, Hannes (1864–1933)	Savonlinnan läänin oloista vuoteen 1571	1889, Helsingin yliopisto	1500-luku	professori-poliitikko	Palmén, E. G.
Lindholm (myöh. Kaukola), Artur (1863–1914)	Bidrag till kännedomen om Finlands ekonomiska tillstånd under tidskriftet 1634–1654	1892, Helsingin yliopisto	1600-luku	opettaja; Mikkelin lyseon lehtori	Palmén, E. G. & Ruuth, J. W. & Bergman, E. W.
Voionmaa (ent. Wallin), Väinö (1869–1947)	Suomen maantiet Ruotsin vallan aikana	1893, Helsingin yliopisto	Useampi aikakausi	professori, poliitikko	Palmén, E. G. & Danielson-Kalmari, J. R.
Hultin, Tekla (1864–1943)	Historiska upplysningar om bergshandteringen i Finland under svenska tiden	1896, Helsingin yliopisto	Useampi aikakausi	virkamies, poliitikko, toimittaja	Palmén, E. G.
Allardt, Anders (1855–1942)	Borgå läns sociala och ekonomiska förhållanden åren 1539–1571: akademisk afhandling	1898, Helsingin yliopisto	1500-luku	opettaja, Porvoon ruotsinkielisen lyseon rehtori	Palmén, E. G.
Nevanlinna (aik. Neovius), Ernst (1873–1932)	Suomen raha-asiain järjestäminen Porvoon valtiopäiviä lähinnä seuranneina vuosina	1899, Helsingin yliopisto	1800-luku	professori-poliitikko	Palmén, E. G. & Danielson-Kalmari, J. R.
Vennola, J. H. (1872–1938)	Pohjois-Suomen maalaisvarallisuus 16:lla ja 17:lla vuosisadalla	1900, Helsingin yliopisto	Useampi aikakausi	professori, poliitikko	Palmén, E. G.
Biaudet, Henry (1869–1915)	Le Saint-Siège et la Suède durant la seconde moitié du XVI:e siècle : études politiques: époque des relations non officielles 1570–1576	1906, Helsingin yliopisto	1500-luku	toimittaja, tutkija	Palmén, E. G.
Karttunen, Liisi (1880–1957)	Antonio Possevino, un diplomate pontifical au 16e siècle	1908, Helsingin yliopisto	1500-luku	toimittaja, diplomaatti	Biaudet, Henri & Palmén, E. G.
Karttunen, K. I. (1883–1950)	Jean III och Stefan Batory. Études sur les relations politiques entre la Suède et la Pologne de 1576 à 1581	1911, Helsingin yliopisto	1500-luku	opettaja, Mikkelin lyseon rehtori, Turun lyseon vanhempi lehtori	Biaudet, Henri & Palmén, E. G.
Cederberg, A. R. (1885–1948)	Pohjois-Karjalan kauppaolot 1721–1775	1911, Helsingin yliopisto	1700-luku	professori	Palmén, E. G & Vennola, J. H.
Korpisaari, Paavo (1886–1950)	Suomen ulkomaankaupasta vuosina 1812–1825	1911, Helsingin yliopisto	1800-luku	yritysjohtaja, poliitikko, tutkija	Palmén, E. G.
Hytönen, Viljo (1879–1937)	Suomen paloviinapolitiikka v. 1822–1866	1912, Helsingin yliopisto	1800-luku	virkamies	Palmén, E. G. & Voionmaa, Väinö
Kuusi, Sakari (1884–1976)	Isonjaon alkuvaiheet Pohjanmaalla	1914, Helsingin yliopisto	1700-luku	opettaja, Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun historian lehtori	Palmén, E. G. & Suolahti, Gunnar & Kallio, Topi
Hanho, Juho Teofilus (1879–1960)	Tutkimuksia Suomen metsätalouden historiasta 19. vuosisadalla. 1: Sahateollisuudesta ja sahantuotteiden viennistä 1840- ja 1850-luvuilla	1915, Helsingin yliopisto	1800-luku	virkamies	Palmén, E. G. & Voionmaa, Väinö & Rauhala, K. W. & Laine, E.

Lähteet ja kirjallisuus

Tietokanta

Yhteinen menneisyys, erilaiset tulkinnat: Bibliometrinen ja kvalitatiivinen analyysi varhaismodernista Ruotsin valtakunnasta Ruotsin ja Suomen historiografiassa 1860–2020 (Hirsu) -hankkeen tiimoilta laaditut tietokannat, jotka tullaan aikanaan julkaisemaan JYX-julkaisuarkistossa.