Kaisa Kyläkoski
Ruotsin ja Suomen viimeisen yhteisen kuninkaan Kustaa IV Adolfin ja kuningatar Fredrika Dorotean kahden kuukauden kierros Suomessa kesällä 1802 on pääosin unohdettu. Sama koskee useimpia hallitsijavierailuja, mutta ottaen huomioon matkan keston ja maantieteellisen kattavuuden, sen näkymättömyys on huomattavaa.
Hallitsijavierailussa oli kyse Suomen puolustusvalmiuden tarkastamisesta eurooppalaisen suursodan myötä kiristyneessä tilanteessa. Mikäli matkaa tarkastellaan historiankirjoituksessa ulkopoliittisessa kontekstissa, merkityksellisimmäksi episodiksi nousee Venäjän suhteita entisestään kiristänyt kiista Ahvenkosken sillan maalauksesta. Rajalinjauksen epäselvyyksiin liittynyt välikohtaus koettiin erikoiseksi jo omana aikanaan, mutta se on saanut kahden vuosisadan aikana lisäkerroksia, joiden esiin raaputus on aiheellista.
 |
| Per Adelborgin karikatyyri. Museoviraston historian kuvakokoelma. |
Päällimmäinen kerros
Nykyisin
parhaiten Suomessa tunnettu versio Ahvenkosken sillan maalauksesta vastaa Per
Adelborgin piirroksen tunnelmaa. 1960-luvun puolivälissä Aulis J. Alanen irrotti
Suomen historia -sarjassa Ahvenkosken kronologisesta matkakuvauksesta Suomen
sotaan johtavaan lukuun. Kuvauksessaan kuningaspari oli rajalla useita päiviä,
sillä kuningattarelle oli järjestetty mahdollisuus tavata sisarensa, Venäjän
keisarinna. Kuningas ei kuitenkaan osallistunut seurusteluun, sillä hän “ei nähnyt
muuta kuin Ahvenkosken sillalla tapahtuneen Ruotsin värien häväistyksen, ja nyt
alkoi todellinen “sammuta sinä, minä sytytän” -näytelmä. Kuningas käski
maalauttaa sillan sini-keltaiseksi, venäläiset vuorostaan maalasivat sen
jälleen mustaksi, ja tätä peliä jatkettiin monta vuorokautta.” Tilanne kiristyi
niin, että molemmin puolin annettiin käsky ampua kovilla, jos uudelleen
maalausta yritettäisiin.
Kirjasarjassaan Kansakunnan historia (1970) Helge Pohjolan-Pirhonen nojasi Alaseen, mutta vahvensi tulkintaa todeten kuninkaan olleen “suunniltaan suuttumuksesta venäläisiä kohtaan”. Pohjolan-Pirhosen mukaan kuningas käski maalata sillan keltaiseksi. “Käskyn toimeenpanon jälkeen alkoi surkuhupaisa näytelmä, sillä tuskin kuninkaan pensselimiehet olivat poistuneet sillalta, kun jo venäläiset riensivät sinne mustine maalipyttyineen. Lapsellinen ja naurettava peli jatkui vuorokausikaupalla.”
Yrjö Blomstedt tuotti seuraavaan suurelle yleisölle suunnattuun kirjasarjaan 1980-luvulla version, jossa
Hänen majesteettinsa
oli Ahvenkosken rajasillalle tullessaan hämmästynyt ja närkästynyt. Tilanteen
juhlallisuutta korostaakseen venäläiset olivat maalanneet sillan kaiteet päästä
päähän Venäjän sini-valko-punaisin värein. Hän antoi heti määräyksen, että
Ruotsin puoleinen sillan puolikas oli merkittävä Ruotsin sini-keltaisilla
väreillä. Heti kohta olivat venäläiset peittämässä Ruotsin värit ja
ruotsalaiset taas maalaamassa osuuttaan uudestaan sini-keltaiseksi. Kinastelua jatkui
pari päivää ja lopulta venäläiset tervasivat kaiteet. Kuninkaan käyttäytyminen
oli ärsyyntyneen kiivasta. Hän antoi omakohtaisesti rajavartiosotilaille käskyn
ampua ne venäläiset, jotka yrittivät vielä tervata sillan kaiteita.
Blomstedtia seuraten
esimerkiksi Jyrki Paaskoski (2005) kirjoitti vastaavan esityksen, vaikka käytti
lähteenä venäläistäkin kirjallisuutta. Ilkka Mäntylän (2000) Kustaa IV
Adolfista Kansallisbiografiaan kirjoittamassa artikkelissa tapahtuma on saman
mallinen ja Venäjän maalausvärit ovat musta-valkeat.
Historiankirjoittajat ovat siis aivan konkreettisesti värittäneet siltaa uudestaan. Ruotsin väri oli joko sini-keltainen tai keltainen ja Venäjän musta, sini-valko-punainen tai musta-valkea. Variaatiosta herää lähdekriittinen kysymys siitä, mitä tapahtumista oikeasti tiedetään ja mihin perustuen.
Pohjaväri: aikalaistieto ja -käsitykset
Aikalaisille
tavoitettavaa tietoa kuningasparin matkasta jakoi Tukholmassa ilmestynyt Posttidningar.
Se julkaisi esimerkiksi Peippolan säterissä 3.7.1802 päivätyn raportin, jonka
mukaan kuningaspari oli lähtenyt Helsingistä heinäkuun 1. päivänä ja jatkanut
matkaa Porvoosta 2. päivänä kohti Loviisaa. Kirjoituspäivänä kuningaspari oli
lähtenyt Loviisasta Ahvenkoskelle, jossa he olivat valtionrajalla joitakin
silmänräpäyksiä (uppehöllo Sig några ögnablick). Aivan hetkestä ei kuitenkaan
ollut kyse vaan molemmat olivat kulkeneet Ruotsin puoleista siltaa, ohittaneet
Kirmusaaren (Germundö) ja saavuttaneet toisen sillan päässä venäläisten puolen.
Lähettiläs ja vapaaherra Curt von Stedingk esitteli siellä kuningasparille
venäläisten vartion johdon ja lähti Pietariin. Kuningaspari puolestaan palasi
Kymijoen länsirannalle ja ehti aterialle Peippolaan Elimäelle.
Sillan
väristä tai sen muuttamisesta raportissa ei ollut mitään mainintaa eikä Posttidningarin
etujen mukaista ollut julkaista mitään kuninkaan tai valtakunnan asemaa
vaarantavaa. Totena voi edellisestä kuitenkin pitää vähintäänkin saapumista
Peippolaan samana päivänä kuin Loviisasta oli lähdetty, sillä muuten pitäisi
kyseenalaistaa kaikki matkan jatkoajoitukset. Näistä ovat Ahvenkosken osalta
vielä olennaisia päivät heinäkuun ja elokuun vaihteessa. Kuningaspari tuli
uudelleen Helsinkiin 26. heinäkuuta. Kuningas jäi kaupunkiin, mutta kuningatar
lähti aamupäivällä 28. heinäkuuta jälleen itärajalle, jonka ylittämällä hänellä
oli mahdollisuus tavata kaksi sisartaan, joista toinen oli Venäjän keisarinna.
Kuningatar palasi Helsinkiin illalla 3. elokuuta. Kustaa IV Adolf kävi
Ahvenkoskella siis vain kerran eikä vierailu kestänyt kauaa.
Yksityinen
viestintä kertoi sanomalehtiä rikkaampia tarinoita. Esimerkiksi Henrik Gabriel
Porthan todennäköisesti kuuli useita versioita maalausepisodista, ja hän oli
myös kohdannut kuningasparin seurueineen ainakin kerran Ahvenkosken jälkeen.
Porthan totesi Turussa 11.8.1802 päiväämässään kirjeessään, että matkasta
kertovien anekdoottien toistaminen ei ole viisasta ainakaan kirjallisesti.
Saatuaan kuitenkin pyynnön lisätiedoista Porthan selitti syyskuun alussa
kirjeitse rajan maantiedettä Ahvenkoskella ja silloisia tietojaan tapahtumista.
Venäläiset olivat juuri ennen kuningasparin vierailua (ja mahdollisesti myös
aikaisemmin) maalanneet Pikku-Ahvenkosken (eli Ruotsin puolen) ja Kirmusaaren
välisen sillan kaiteet vihreiksi. Tämä oli kerrottu Porvoossa kuninkaalle ja
hän oli antanut määräyksen maalauttaa kaiteet sinisiksi, mikä tapahtui
yöaikaan. Venäläiset olivat tämän jälkeen, mutta tarkemmin määrittelemättömänä
ajankohtana, hakanneet kaiteet alas, tehneet uudet ja maalanneet nämä
vihreiksi. Kuitenkin kuningattaren vierailun aikaan kaiteet olivat jälleen
siniset ja jääneet Porthanin tiedon mukaan tämän värisiksi.
Tuoreeltaan
ja myös kuulopuheisiin perustuen kuninkaan täti, Södermanlandin herttuatar
Hedvig Elisabet Charlotta, tallensi päiväkirjaansa version, joka eroaa
edellisestä lähinnä värityksellään. Ennen kuninkaan vierailua venäläiset olivat
maalanneet sillan puna-mustaksi. Tästä kuultuaan kuningas suuttui ja määräsi,
että ennen tuloaan silta oli maalattava sini-keltaiseksi. Maalaus tehtiin
kuninkaan vierailua edeltäneenä yönä. Paikan päällä kuningas kävi kääntymässä
Venäjän rajavartiolla. Poismatkustuksensa jälkeen venäläiset maalasivat sillan
uudelleen. Kiista jatkui ja molemmat puolet olivat saaneet käskyn ampua
kovilla, jos toinen puoli yrittäisi uudelleenmaalausta. Kuningattaren ja
keisarinnan tapaamisen turvaamiseksi oltiin valmiita kompromissiin ja silta
maalattiin harmaaksi. Päiväkirjassa on toisaalla selvästi sanottu, että
kuningas jäi kyseisen vierailun ajaksi Helsinkiin.
Kuninkaan
vierailun aikaan paikalla ollut Gustaf Wilhelm von Kraemer kirjoitti
muistelmansa vasta 1850-luvun alussa. Von Kraemer oli komennettu Parolasta
Ahvenkoskelle kesäkuun alussa tehtävänään valmistella paikka kuninkaan
vierailua varten. Ilmaisunsa ei ole kovin selkeää, mutta ilmeisesti kesäkuun
aikana lyhyt eli Ruotsin puoleinen silta oli maalattu useita kertoja sekä
venäläisten että ruotsalaisten toimesta. Kiistan ratkaisemiseksi von Kraemer
oli juuri ennen kuninkaan saapumista saanut käskyn ampua kovilla. Tätä ennen
hän oli jo teettänyt yön suojassa viimeisen maalauksen, jossa venäläisten
puna-musta väritys peitettiin harmaalla. Kuningas oli seuraavana päivänä
saapuessaan tyytyväinen ja käytyään valtakunnanrajalla eli pitkällä sillalla
jatkoi matkaansa kohti Heinolaa.
Kuningas itse ei tarttunut maalausjupakan varhaista tulkintaa kritisoidessaan siinä esitettyihin väreihin: Ruotsin siniseen ja Venäjän vihreään. Nämä siis saavat yhtä vahvan kannatuksen kuin sini-keltainen ja puna-musta. Mikään varhaisista kuvauksista ei mainitse kuninkaan suuttumusta Ahvenkoskella. Ärtymys ja maalauskäsky kuuluvat vierailua edeltävään aikaan.
 |
| Ahvenkosken kartta 1700-luvun lopulta. Kirjasta Herrgårdar i Finland 1921. Wikimedia. |
Välikerros: kuninkaan sijoitus puolittain maalatun sillan näkijäksi
Kustaa IV Adolfin lukema tulkinta Ahvenkosken
merkityksestä julkaistiin ranskalaisessa biografiakokoelmassa vuonna 1822. Siinä
kuvattiin toistuva maalaus hyvin lyhyesti ja keisari Aleksanteri I:n voittamana
kiistana. Eversti Gustafssonina kirjoittamassaan vastineessa Kustaa IV Adolf
väitti kiistan selvinneen kertaviestinnällä rajavartiolle (En förklaring ägde
en gång rum mellan gränsbevakningen och saken stannade dervid). Tämä väite ei
vaikuttanut myöhempiin kirjoittajiin.
Yhdessä
kuningasparin kanssa Ahvenkoskella olleen ja myöhempää diplomatiaa hoitaneen vapaaherra
Curt von Stedingkin muistokirjoituksessa vuonna 1837 mainittua selvitystä “T.
E. Tvisten om Abborfors-bron m. fl.” ei ole tätä tekstiä kirjoittaessa löytynyt.
Kun Stedingkin vävy Magnus Fredrik Ferdinand Björnstjerna kokosi appensa
papereista tämän ”muistelmat”, hän nosti niiden toisen osan avaustekstissä
sillan maalauksen surkeimmaksi esimerkiksi kuninkaan ja keisarin välisistä
suhteista. Viittauksitta ja lainauksitta eli ilmeisesti vuosikymmenien aikana
kuulemaansa perustuen Björnstjerna kertoi, että Ruotsin puoleinen lyhyt silta
oli pitkään ollut maalattuna puoliksi Ruotsin värillä (sininen) ja puoliksi
Venäjän värillä (vihreä). Kun kuningas saapui seudulle tai paikalle (sur les
lieux) hän määräsi, että venäläinen osuus oli maalattava siniseksi. Tätä
seurasi vuoromaalaus ja kuninkaan antama lisäkäsky antaa mielikuvan, että hän
oli maalausta todistamassa. Björnstjerna jätti sillan lopuksi vihreäksi eikä
maininnut kuningattaren ja keisarinnan tapaamista ollenkaan.
Pariisissa
ranskaksi vuonna 1845 julkaistu Björnstjernan kuvaus on todennäköisesti
vaikuttanut vuosisadan loppupuoliskon historiankirjoitukseen, jossa toistuu
sillan kaksivärisyys. Näillä kuvauksilla on kuitenkin muitakin mainitsematta
jätettyjä lähteitä, sillä esimerkiksi yleishistoriassa Minnen ur Sveriges nyare historia (1854) mainitaan maalaus yöllä ja
todetaan, että kuningattaren ja keisarinnan tapaamisen vuoksi Pietarissa
päätettiin keskeyttää valitukset ja ilmeisesti myös maalaukset.
Sillan
kaksivärisyys on mukana Yrjö Koskisen Suomen
kansan historiassa (1881), jossa tämä matkan kulkua kuvattuaan toteaa
lyhyesti, että "Tällä matkalla Kustaa Aadolfi Ahvenkoskella maalautti
länsihaaran siltaa kokonaan Ruotsin väreillä, vaikka Venäjä tähän saakka oli
pitänyt toisen puolen siitä hallussansa." Maalauttaminen ei vaadi paikalla
oloa ja vastaavasti ruotsalaisissa kirjasarjoissa Berättelser ur Svenska historien ja Berättelser ur Svenska historia ilmaisu “funnit bron” jättää
tulkinnanvaraa siitä näkikö kuningas sillan epämieluisessa värityksessä vai
selvisikö asiantila muuten. Helpompaa on ymmärtää hänen olleen paikalla ja Suomen
historiaa kirjoittaessaan M. G. Schybergson (1889) sekä puolitti sillan värityksen
että sijoitti kuninkaan harmistumisen Ahvenkoskelle (fann gränsbron vid
Abborfors målad till hälften med svenska och till hälften med ryska färger).
Matkan
satavuotismuistoksi Åbo Tidningissä kesällä 1902 julkaistussa
kirjoitussarjassa lainattiin sekä Porthanin kirjettä että Schybergsonia.
Nimettömäksi jäävä kirjoittaja toteaa kuvausten välisen eron, mutta ei katso
voivansa selvittää asioiden todellista laitaa. Tähän mennessä kukaan ei ollut
sekoittanut matkan vaiheita, jotka myös Ad. Neovius
hallitsijavierailulistauksessaan esitti oikein 1910-luvun alussa.
Ruotsalaisessa 1900-luvun historiantutkimuksessa
episodi Ahvenkoskella on mukana kahdessa ulkopolitiikkaa käsittelevässä
väitöskirjassa. Sekä Herbert Lundh (1926)
että Seved Johnson (1957) hyödynsivät
diplomaattista kirjeenvaihtoa, mutta eivät esittäneet tarkkaa kronologiaa. He
sijoittivat kuninkaan harmistumisen sillan värityksestä itärajalle,
joten vuoromaalaus vaikuttaa ajoittuvan käynnin jälkeiseen aikaan. Selväksi
käy, että diplomaattisen kirjeenvaihdon perusteella Aleksanteri I antoi sillan
olla Ruotsin väreissä kuningattaren ja keisarinnan kohtaamisen ajan. Väitöskirjojen
välillä ilmestyneissä Sten Carlssonin osuudessa ruotsalaisen ulkopolitiikan
historiasta ja tämän kirjoittamassa Kustaa IV Adolfin elämäkerrassa (1946)
silta oli kaksivärinen ja kuningas sen näkemässä. Näkeminen kopioitui myös Curt
von Stedingkin kokemukseksi tämän vuonna 1995 julkaistussa elämäkerrassa, jossa
Ruotsin siltaväritys oli sini-keltainen ja Venäjän punainen, valkoinen ja
sininen.
Suomessa Einar W. Juva Suomen kansan historia -sarjassaan seurasi vielä 1960-luvun puolivälissä samaa perinnettä eli väitti kuninkaan rajalla käydessään huomanneen “suuttumuksekseen, että sen sillan kaiteet, joka Suomen puolelta johti Germundöhön, oli puoleksi Ruotsin, puoleksi Venäjän värein maalattu”. Näin kuninkaan määräyksenanto sijoittui Ahvenkoskelle ja myöhempien maalauskertojen uusi määräys voidaan myös ymmärtää paikan päällä annetuksi, vaikka Juva ei tätä suoraan sanonut.
Lopuksi
Sekä suomalaisessa
että ruotsalaisessa historiankirjoituksessa Ahvenkosken tapahtumat ovat
muodostuneet itsestäänselvyydeksi, joka ei ole kaivannut tarkempaa käsittelyä.
Aiempaa kirjallisuutta on toistettu huomauttamatta yksityiskohtiin sisältyvistä
epävarmuuksista ja ristiriidoista. Tavanomainen tulkinta kuninkaan harkitsemattomuudesta
tai syyllisyydestä vakavassa tilanteessa on saanut esityksissä konkreettisen
vahvistuksen kuninkaan sijoittamisella sillan maalauksen ääreen tekemään
pikaisia ja tunneperäisiä päätöksiä. Suomalaisessa variantissa vaikutelmaa
päädyttiin vahvistamaan pidentämällä kuninkaan läsnäolo useisiin päiviin
tarkistamatta tämän sopivuutta matkan tunnettuun kulkuun.
Keskittyen ajallisesti varhaisempaan aineistoon Ruotsin puoleinen lyhyt silta oli todennäköisemmin yksivärinen kuin puolittain maalattu. Sillan vuoromaalaus ajoittui pääosin kesäkuuhun 1802 eli kuninkaan käyntiä edeltävään aikaan. Ainakin yksi maalaus tehtiin yön turvassa. Kuningas antoi ainakin yhden tilanteeseen liittyvän käskyn ennen tuloaan, mahdollisesti Porvoosta. Kuninkaan ollessa Ahvenkoskella silta ei ollut Venäjän väreissä. Venäjän maalausväri oli todennäköisemmin vihreä ja Ruotsin sininen. Paikalla ollessaan kuningas käveli kuningattarensa kanssa silloilla eikä antanut lisäkäskyjä. Jos vuoromaalaus jatkui käynnin jälkeen, kuningas ei ollut sitä seuraamassa ja tilanne rajasillalla rauhoitettiin heinäkuun lopussa kuningattaren ja keisarinnan tapaamisen ajaksi.
Kaisa Kyläkoski on Suomen historian väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella. Hän on käsitellyt tapahtumia Ahvenkosken sillalla lyhyemmin kirjassaan Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802 (2016).
Lähteet ja kirjallisuus
"Helsingfors, den 28 Juli.", Inrikes Tidningar 3.8.1802.
"Helsingfors, den 4 Aug.", Inrikes Tidningar 11.8.1802.
"Nekrolog", Post- Och Inrikes Tidningar 12.1.1837.
“Ett konungabesök i Finland för hundra år sedan”. Åbo Tidning 11.6, 12.6, 13.6., 21.6. & 22.6.1902.
Alanen, Aulis J., Suomen historia kustavilaisella ajalla. Professori Jalmari Jaakkolan johdolla laaditun Suomen historian X osa. Werner Söderström Osakeyhtiö 1964.
Arnault, A. V., Jay, A., Jouy, E., Norvins, J. et al. Biographie nouvelle des contemporains, ou Dictionnaire historique et raisonné de tous les hommes qui, depuis la Révolution française, ont acquis de la célébrité par leurs actions, leurs écrits, leurs erreurs ou leurs crimes, soit en France, soit dans les pays étrangers; précédée d'un Tableau par ordre chronologique des époques célèbres et des évènements remarquables, tant en France qu'à l'étranger, depuis 1787 jusqu'à ce jour, et d'une table alphabétique des assemblées législatives, à partir de l'assemblée constituante jusqu'aux dernières chambres des pairs et des députés. Tome huitième Garre-Gyl. Librairie historique 1822.
Björnstjerna, Magnus Fredrik Ferdinand (toim.), Mémoires posthumes du feld-maréchal comte de Stedingk, rédigés sur des lettres, dépêches et autres pièces authentiques laissées à sa famille. Tome deuxième. Arthus-Bertrand 1845.
Blomstedt, Yrjö, Kustavilainen aika. Teoksessa Yrjö Blomstedt et al. (toim.), Suomen historia 4. Vapauden aika – Kustavilainen aika – Kansanelämä 1700-luvulla. Weilin&Göös 1986, 182–349.
Bäckström, P. O., Berättelser ur Svenska historien. Nionde bandet. Gustaf III. Gustaf IV Adolf. Ny rediverad upplaga. 1886.
Carlsson, Sten, Gustaf IV Adolf. En biografi. Wahlström & Widstrand 1946.
Carlsson, Sten, Den svenska utrikes politikens historia Del III:1 1792–1810. Nordstedts 1954.
Hedvig Elisabet Charlottas dagbok VII 1800–1806. Käännös ja toimitus Cecilia af Klercker. P. A. Norstedt & Söners förlag 1936.
Johnson, Seved, Sverige och stormakterna 1800–1804. Studier i svensk handels- och utrikespolitik. Akademisk avhandling. 1957.
Juva, Einar W & Juva, Mikko, Suomen kansan historia III Ruotsin ajan loppukausi. Otava 1965
Koskinen, Yrjö, Suomen kansan historia. Toinen, uudistettu painos. Werner Söderström Osakeyhtiö 1881.
[Kraemer, Gustaf Wilhelm von], Gustaf Wilhelm von Kraemerin muistelmat. Toim Gunnar Suolahti. Historiallinen arkisto 38:3. Suomen Historiallinen Seura 1930.
[Kustaa IV Adolf] Öfverste Gustafsson. Historiska Erinringar. Ordgrann Öfversättning. N. M. Lindh 1829.
Lundh, Herbert, Gustaf IV Adolf och Sveriges utrikespolitik 1801–1804. Förhistorien till Sveriges deltagande i det tredje koalitionskriget mot Frankrike. Akademisk avhandling. 1926.
Neovius, Ad., Ajantieto-kokoelma. Suomi. Kirjoituksia isänmaallisista aineista. Neljäs jakso, 11 osa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1911 & 1913.
Paaskoski, Jyrki, Ruotsi menettää Suomen. Teoksessa Joakim Mickwitz & Jyrki Paaskoski, Itärajan vartijat 4, 1700-luku. Schildt 2005, 169–334.
Platen, Carl Henrik von, Stedingk. Curt von Stedingk (1746–1837). Kosmopolit, krigare och diplomat hos Ludvig XVI, Gustav III och Katarina den stora. Atlantis 1995.
Pohjolan-Pirhonen, Helge, Kansakunnan historia 2. Kansakunta etsii itseään 1772–1808. WSOY 1970.
[Porthan, Henrik Gabriel], Bref från Henrik Gabriel Porthan till samtida. Toim. Ernst Lagus. Skrifter utgifna af Svenska Litteratursällskapet i Finland 38. 1898.
Schinkel, B. von & Bergman, C. W., Minnen ur Sveriges nyare historia. Fjerde delen. Gustaf IV Adolf (1796–1809). P. A. Norstedt & Söner 1854.
Schybergson, M. G., Finlands historia. Senare delen. Edlund 1889.
Sjögren, Otto, And. Fryxells Berättelser ur Svenska historia. Fyrtionionde delen. Gustaf IV Adolf. Aktiebolaget Hiertas bokfölag 1893.
