Kaisa Kyläkoski
Historian alempien opinnäytteiden julkisuus laajeni merkittävästi 1990-luvun lopussa, kun verkon kautta alkoi olla avoimesti saatavilla listoja otsikoista ja kokonaisia töitäkin. Tänä päivänä pro gradu -töiden julkaisu on yleinen käytäntö kaikissa Suomen yliopistoissa ja niiden kirjastojen tietokannat tarjoavat tietoja töistä 1900-luvun alkupuolelta. Näkyvyys 1800-luvun historian tutkielmiin on huomattavasti heikompi ja 21 työtä vuosien 1876–1883 julkaisusarjassa Historiallisia tutkimus-kokeita muodostavat ainutlaatuisen näkymän historian yliopisto-opetukseen. (Täydellinen lista sarjan osista on liitetty kirjoituksen loppuun.)
Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen
Sarjan Historiallisia tutkimus-kokeita julkaisuvuodet ovat lähes samat kuin ne, joina Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen toimi Keisarillisen Aleksanterin yliopiston Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian professorina. Kun sarja on lisäksi nimetty suomeksi ja osat pääosin julkaistu suomeksi, ei ole yllättävää, että Yrjö-Koskinen paljastuu sarjan julkaisijaksi oppilaansa ja historiantutkijana toimineen K. R. Melanderin muistelmassa.
Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen taustallaan yliopiston päärakennus. Perustuu muotokuvaan ja valokuvaan, jotka kirjoittaja on yhdistänyt Copilotilla.
Melanderin kuvauksesta käy myös ilmi, että sarjan osat olivat ylioppilaiden opinnäytteitä. Melanderin mukaan Yrjö-Koskinen maksoi puolet painatuskustannuksista ja opinnäytteen tekijä toisen puolen. Painatuksen jälkeen järjestettiin väitöstilaisuutta muistuttanut kokous, jossa opinnäytteen tekijä kohtasi opponenttinsa. (Melander muisti tilaisuudet Historiallisen yhdistyksen alkuna, mutta sen oman historiankirjoituksen mukaan vasta vuodesta 1890 alkaen pidettiin opettajajohtoisia seminaareja, jossa luettiin laudaturtöitä.)
Koska ajalta ei ole ylioppilaiden tekemien tutkielmien listausta, jota voitaisiin verrata julkaisuihin, on vaikea sanoa, painettiinko kaikki Yrjö-Koskisen oppilaiden työt. Kattavuutta ei voi arvioida edes Suomen historiasta väitelleiden kautta, sillä Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen neuvoi esimerkiksi K. R. Melanderin tekemään laudaturtutkintonsa yleisessä historiassa, sillä se antoi “perusteellisemman ja monipuolisemman käsityksen historiasta”.
Historiantutkimukseen vakavasti suuntautuneet opiskelijat saivat mahdollisesti vastaavan neuvon kuin Melander, sillä vain kaksi sarjassa opinnäytteensä julkaissutta teki historian väitöskirjan. Oskar Adolf Forsströmin (myöh. Hainari) julkaistu opinnäyte Eräs asiapaperi vuodelta 1413, koskeva Suomen keskiajan historiaa (1881) osoitti oma-aloitteisuutta, sillä Forsström oli löytänyt asiakirjan 1600-luvun jäljennöksen Akaan kirkonarkistosta ja toimittanut sen Valtionarkistoon. Vaikka Forsström sai asiakirjan sisällöstä irti huomattavasti enemmän kuin kaksi muuta keskiajan lähteisiin tarttunutta opinnäytteen tekijää, siirtyi hän väitöskirjassaan Kuvaus Inkerinmaan oloista Ruotsinvallan aikana (1890) toisenlaiseen aiheeseen.
Sarjan viimeisenä ja numeroimattomana osana ilmestyi Carl von Bonsdorffin Bidrag till forläningarnas historia i Wemo härad under drottning Kristinas förmyndare (1883), joka oli selvästi jonkinlainen alku hänen väitöskirjalleen Om donationerna och förläningarna samt frälseköpen i Finland under Drottning Kristinas regering (1886).
Tutkimus-kokeiden tekijät
Valtaosa julkaistujen Historiallisten tutkimus-kokeiden kirjoittajista ei jatkanut historian parissa ja useimmat myös jättivät opinnäytteen kirjoitettuaan humanistisen tiedekunnan ja siirtyivät oikeustieteelliseen tai teologiseen tiedekuntaan. Matrikkelitietojen mukaan heistä tuli enimmäkseen opettajia ja virkamiehiä.
Julkaisusarjan osista sai myöhemmin erityistä julkisuutta Majuri Juhana Henrik Fieandt'in elämänkerta (1881), kun sen tekijästä P. E. Svinhufvudista tuli tasavallan presidentti. Aiheen valintaan oli innostanut tai ohjannut se, että Svinhufvudin Matilda-tädin aviomies oli elämäkerran päähenkilön pojanpojan pojanpojan poika. Sukulaisuutta ei mainita työssä, mutta siitä käy ilmi, että päälähteenä oli suvun päämiehen hallussa ollut aateliskirja ja sen yhteydessä säilynyt Posttidningarin liitteenä 6.6.1711 julkaistu sotasanoma Viipurin lähistöltä. Nämä tekstit Svinhufvud oli suomentanut ja vertaillut niiden tietoja Borgå Tidningarissa vuonna 1842 julkaistuun Johan Henrik Fieandtin omaelämäkertaan, jonka käsikirjoitus oli kadonnut. Varsinainen analyysi jäi työssä hyvin kevyeksi.
P.E. Svinhufvud. Perustuu valokuvaan ja kuvituskuvaan, jotka kirjoittaja on yhdistänyt Copilotilla.
Ylioppilaiden oma elämänpiiri näyttää vaikuttaneen moneen aiheen valintaan. Selvimmin tämä näkyy hopeaveroluetteloista tehdyissä töissä. Elimäen kirkkoherran poika Alexander Enckell tarttui Pyhtään tietoihin, Itä-Suomessa kasvanut Wilhelm Lagus Rantasalmen ja Tavisalmen pitäjiin, hämäläinen Karl Axel Collin Hauhon kihlakuntaan ja Virolahdella syntynyt Santeri Saarinen Virolahden pitäjään. Ehkä tilejä oli esitelty Yrjö-Koskisen luennoilla, jotka Melanderin mukaan lukuvuonna 1878–1879 keskittyivät Pohjoismaiden historiaan keskiajan lopulla ja reformaation aikaan.
Jo syyslukukauden alussa hän tutustui niihin kuulijoihin, jotka aikoivat ottaa korkeamman arvosanan Pohjoismaiden historiassa kutsumalla heidät luokseen voidakseen antaa neuvoja heidän luvuistaan. Se oli meille kuulijoille hyvin tervetullut kutsu, jota jokainen koetti käyttää hyväkseen. Lähtiessämme ystävällisen isäntämme luota hän lahjoitti jokaiselle kappaleen julkaisemastaan asiakirjakokoelmasta »Lähteitä ison vihan historiaan», mikä kaikille oli aivan odottamaton suosionosoitus.
Tiedekunnan kirjanpidon mukaan kyseistä luentosarjaa kuuntelivat ”säännöllisesti” tai ”ahkerasti” monet opinnäytteensä julkaisseet. Eikä Melanderin muistelman mukaan Yrjö-Koskisen luennoilta “puuttunut kuulijoita, sillä hän kuului kieltämättä niihin osastonsa professoreihin, joilla oli suurin kuulijakunta”.
Lähteiden äärellä
Monista Melanderin muistelman yksityiskohdista välittyy näkemys Yrjö-Koskisesta aktiivisena ohjaajana, joka pyrki innostamaan ylioppilaita historiantutkimuksen pariin. Osa tätä aktiivisuutta oli julkaisumahdollisuuden tarjoaminen ja sen taloudellinen tukeminen.
Näin asian ymmärsi myös J. R. Aspelin, joka vuonna 1882 näki julkaisusarjan Historiallisia Tutkimus-kokeita Suomen historian professorin yrityksenä lisätä historiantutkijoiden tai ainakin historiantutkimuksen määrää. Samaan aikaan hän kuitenkin epäili, olivatko ”nuo kokeet kenessäkään tekijässänsä vielä kasvattaneet halua tutkimustyön jatkamiseen”. Aspelinista harjoitustöiden luonteeseen kuuluva ”ahtaasti rajoitettu aine” ei antanut aikaa eikä tilaa avata ”tekijän kuvitukselle” tutkimustyöhön houkuttelevia ”laajempia näköaloja”.
J. R. Aspelin taustallaan yliopiston kirjasto. Perustuu valokuvaan ja piirrokseen, jotka kirjoittaja on yhdistänyt Copilotilla.
Tehokkaampi keino yliopisto-opiskelijoiden houkuttelemiseen itsenäiseen tutkimustyöhön oli Aspelinin mielestä helpottaa Valtionarkiston ja yliopiston kirjaston aineistoihin tutustumista.
Vasta-alkajalta ei sovi vaatia että hän ennakolta tietää mitä lähteitä hänen tutkimusaineensa valaisemiseksi on olemassa. Jos ei häntä lähdeluettelojen puutteessa tietävämpi ystävällisesti neuvo, vaan saattaa tietämättömyyttänsä häpeämään, niin aikoja kuluu ennenkuin hän palaa kysymyksiänsä uudistamaan, jos koskaan palaakaan. Se seikka, että enimmät tutkijamme myöntänevät mainituissa laitoksissa saaneensa ensimmäisen koulutuksensa, todistanee että juuri niistä tutkijain herätys riippuu.
Voi olla, ettei opinnäytteen tekijöille tarjottu tarpeeksi ohjausta erilaisten aineistojen löytämiseen ja hyödyntämiseen, mutta ainakin julkaistujen töiden lähdepohjien erot viittaavat omatoimisuuteen. Vain Bruno Granit nojasi Yrjö-Koskisen kokoamaan isonvihan ajan lähdejulkaisuun kirjoittaessaan Muutamia tietoja Savon oloista vv. 1710–1714 (1877). Pari muutakin työtä perustui painettuihin lähdejulkaisuihin, mutta niiden anti oli tuolloin rajallinen, kuten muunkin kirjallisuuden. Tutkimuskirjallisuuteen töistä perustui ainoastaan lyhyt tutkielma Henrik Klaunpoika Horn’in elämästä.
Yliopiston kirjaston hyllyjä oli siis hyödynnetty niin paljon kuin oli mahdollista, mutta Aspelinin tuntemat kokoelmat eivät kiinnostaneet opinnäytteiden tekijöitä. Vain Georg Magnus Spengtportenista esitetyt valitut tiedot olivat peräisin kirjaston Spengtportiana-kokoelmasta. Suurin osa ylioppilaista haki lähteensä Valtionarkistosta, joka toimi Senaatin tiloissa, Hallitus- ja Ritarikatujen kulmassa. Siellä käytettiin erityisesti tiliaineistoa, kuten edellä mainittuja hopeaveroluetteloja. Yksi työ perustui yksittäiseen sotamaakirjaan, mutta esimerkiksi kuningatar Gunilla Bielken läänitystietojen kerääminen oli vaatinut usean niteen avaamisen. Myös Gottlundin kokoelma ja kopiokirja mainitaan muutamassa työssä, mutta ne eivät muodostaneet yhdenkään työn päälähdettä.
Ainoastaan Suomen ensimmäisenä ulkoministerinä myöhemmin tunnetun Otto Eliel Stenrothin tutkielmassa lähteitä oli haettu ulkomailta eli Ruotsin Riksarkivetin Livonica-kokoelmasta. Tosin on mahdollista, että kyse oli Valtionarkiston Grönbladin kokoelmassa olevasta kopiosta, josta Werner Tawaststjerna mainitsee väitöskirjansa alussa. Huomionarvoista on, että Stenroth teki opinnäytteensä vuodesta 1590, mutta piti yleisöluentonsa lähihistoriasta: Aleksanteri ensimmäisen merkityksestä Suomelle ja Porvoon valtiopäivistä vuonna 1808. Nämä eivät olleet vielä historiantutkimuksen kohteiksi sopivia.
Loppulausunto
Sarjan Historiallisia tutkimus-kokeita osat eivät ole suomalaisen historiantutkimuksen unohdettuja helmiä. Jos kuitenkin yrittää kuvitella historiantutkimuksen tekoa ilman viimeisen 150 vuoden aikana kertynyttä tietoa, opinnäytteet näyttäytyvät juuri niinä tutkimus-kokeina, joita sarjan nimi lupaa.
Kaisa Kyläkoski, FT, on vieraileva tutkija Helsingin yliopistossa. Hän on erikoistunut henkilö- ja mediahistoriaan.
Lähteet ja kirjallisuus
Historiallisia Tutkimus-kokeita. 1–21 (1876–1883)
1: Emil Almberg, Muutamia tietoja Wehmaan kihlakunnan oloista Kustaa Waasan hallituksen loppupuoliskolla. Helsinki 1876. 14 s.
2: Emil Schybergson, Bidrag till kännedomen af krigsväsendet i Finland vid generalmönstringen år 1663. Helsingfors 1877. 23 s.
3: Wilhelm Ekelund, Några upplysningar om Georg Magnus Sprengtporten. Helsingfors 1877. 22 s.
4: Edvin Rosengren, Några uppgifter om drottning Gunilla Bjelkes förläningar i Finland. Helsingfors 1877. 16 s.
5: Henrik Otto Wrede, Några data från grefve Per Brahes resor i Finland.Helsingfors 1877. 8 s.
6: Bruno Granit, Muutamia, tietoja Savon oloista v.v. 1710–1714. Kuopio 1877. 21 s.
7: R. Westermarck, Några upplysningar om gamla Helsingfors. Helsingfors 1878. 28 s.
8: A. Enckell, Upplysningar rörande Pyttis socken år 1571. Helsinfors 1879. 15 s.
9: A. Allardt, Kaksi pärmä-kirjaa. Helsinki 1880. 8 s.
10: N. B. Idman, Kuningas Kaarlo Knuutinpojan tuomiokirje Ali-Sastamalasta v. 1466. Helsinki 1880. 10 s.
11: Otto E. Stenroth, Sotatapaukset Etelä-Suomessa ja Inkerinmaalla vuonna 1590. Helsinki 1880. 16 s.
12: W. Lagus, Rantasalmen ja Tavisalmen pitäjiä koskevia tietoja vuodelta 1571. Helsinki 1880. 12 s.
13: Oskar Westerling, Vähäisen reduktioni-toimesta Turun läänissä Kaarle XI:nnen aikana. Helsinki 1881. 14 s.
14: C. A. Collin, Några upplysningar om Hauho härad år 1571 (dess uppkomst, »sölffskatten»). Helsingfors 1881. 15 s.
15: Joh. Emil Niloni, Wironmaan luopumus Sigismundosta vuosina 1599–1600. Helsinki 1881. 14 s.
16: R. O. Lindberg, Henrik Klaunpoika Horn'in elämän vaiheita. Helsinki 1881. 14 s.
17: O. A. Forsström, Eräs asiapaperi vuodelta 1413, koskeva Suomen keskiajan historiaa. Jyväskylä 1881. 11 s.
18: P. E. Svinhufvud, Majuri Juhana Henrik Fieandt'in elämänkerta.Helsinki 1881. 17 s.
19: Santeri Saarinen, Muutamia Virolahden pitäjästä koskevia tietoja vuodelta 1571. Helsinki 1881. 12 s.
20: Viktor Hämäläinen, Vähäisen Eerik XIV ja Juhana herttuan keskenäisistä seikoista seka Turun linnan valloituksesta kesällä v. 1563. Helsinki 1882. 16 s.
[21:] Carl v. Bonsdorff, Bidrag till forläningarnas historia i Wemo härad under drottning Kristinas förmyndare. Tammerfors 1883. 21 s.
Arkistolähteet
Helsingin yliopiston arkisto. Historiallis-kielitieteellinen osasto/Humanistinen tiedekunta. Ba:3 Historiallis-kielitieteellisen osaston matrikkeli 1868–1887
Helsingin yliopiston arkisto. Historiallis-kielitieteellinen osasto/Humanistinen tiedekunta. Bb:1 Historiallis-kielitieteellisen osaston tutkintoluettelo 1853–1893
Matrikkelit
Veli-Matti Autio, Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopisto 2005–2025 https://ylioppilasmatrikkeli.fi/1853-1899/
Kirjallisuus
Sanomalehdet: Laukaasta, Keski-Suomi 7.1.1880; Suomalaisia kansantajuisia luennoita, Suomalainen Wirallinen lehti 12.3.1878.
J. R. A[spelin], “Kotimaan kirjallisuutta”. Valvoja 3(13–14), 1882, 301–306.
Kaarlo Blomstedt, Tieteellisen arkistolaitoksemme syntyajoilta. Historiallinen aikakauskirja 36(2), 1939, 181–206.
“Historiallisen yhdistyksen historian lyhyt versio”. Historiallinen yhdistys http://historiallinenyhdistys.fi/?page_id=15
Rafael Koskimies, Nuijamieheksi luotu. Yrjö Koskisen elämä ja toiminta vuosina 1860–1882. Otava 1968.
Yrjänä Lähteenkorva, “Presidenttimme historioitsijana. P. E. Svinhufvudin esikoisteos 50 vuotta sitten”. Uusi Suomi 15.12.1931.
K. R. Melander, “Muistelmia Yrjö-Koskisesta historian professorina”. Uusi Suomi 10.12.1930.
Werner Tawaststjerna, Lisätietoja Suomen sotahistoriaan Juhana III:n hallituksen alkuvuosilta (1568–1576). 1875.
